Määrä vai laatu?

Päivähoidossa on pitkään puhuttu laadusta. Mutta mitä laatu on? Miten sitä toteutetaan ja miten se näkyy päiväkodin arjessa?

Itse ajattelen, että laatu näkyy arjen pienissä asioissa. Leikkihetkissä, kiireettömyydessä, kodinomaisuudessa ja lasten viihtyvyydessä. Nämä ovat niitä asioita, jotka oikeasti ovat merkitseviä asioita lapsille. Entäs sitten vanhempien, kasvattajatiimin, hallinnon ja hallituksen näkökulma?

Jokaisella on oma käsitys laadusta. Ja nyt haluan nostaa esille hallinnon ja hallutuksen näkökulman. Tällä hetkellä tuntuu että heille laatu on määrää. Mitä enemmän lapsia hoidossa sen parempi.

Yhdelle kasvattajalle päiväkodissa voi laittaa vaikka 7:n alle 3-vuotiasta tai 10 yli 3-vuotiasta. Oletko päättäjä joskus itse hoitanut 7:n alle 3-vuotiasta? Antanut huomiota, syliä ja aikaasi? Kuunnellut huolia ja ajatuksia mitä pienellä ihmisellä on? Varmasti vielä 3 menee, mutta ota siihen toinen mokoma ja muutama lisääkin. Alkaa kädet, silmät, korvat ja sylit loppua kesken todella nopeaa. Ja vielä pitäis askarrella ja tuottaa jotain! Puhumattakaan että keskusteltais ja opeteltais kestävää kehitystä ja oltais koko ajan ajan hermolla, mitä milloinkin uutta ja hienoa. Ja koko ajan 3 lasta huutaa kurkku suorana.

Valtio ja hallitus tätä ajavat. Todellisuudessa tämä ei tuo laatua eikä mitään muutakaan lisäarvoa lasten hoitopäiviin saati arkeen ja elämän taitoihin.

Lapsi tarvitsee kasvaakseen rakkautta, aikaa ja turvaa. Nämä ovat se perusta kaiken fyysisen hoidon kanssa. Lisäarvoa ja sisältöä arkeen ja elämään tuo askartelu, erilaiset retket ja teemapäivät.

Päättäjät. Kertokaa miten toimisitte seuraavassa tilanteessa, niin että jokainen tulee kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi?
Kuinka voit tuoda laatua lapsen arkeen, kun vieressä huutaa neljä 1-vuotiasta kurkku suorana omaa huonoa oloa, eroahdistusta, korvakipua, hampaita tai jotain muuta. Puhumattakaan niistä melkein 3-vuotiaista, jotka riitelee keskenään, kun kaveri ei leiki hänen kanssaan tai anna just sitä lelua mitä hän haluaa. Ja nurkassa istuu se 2-vuotias, hiljainen tuuskaaja, aina iloinen päälle päin, mutta todellisuus on jotain muuta. Tätä kaikkea sekasortoa pitäisi yhden aikuisen pystyä hoitamaan. 1 aikuinen ja yli 10 lasta.

Minulle on puhuttu, että ennen äidit hoiti yli 10 lasta vuodesta toiseen ja kaikista kasvoi hyviä aikuisia. Noh, ero on siinä, että lapset ovat sisaruksia, sukulaisia toisilleen. Eri ikäisiä, isommat auttaa hoitaan pienempiä.
Päiväkodissa lapset ovat samanikäisiä, toisilleen outoja lapsia. Aikuisten tehtävä on auttaa heitä. Olla heidän tukena ja turvana. Antaa aikaa, syliä ja pusuja. Huomioida. Pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan. Tietää milloin kuunnellaan ja milloin sanotaan viimeinen painava sana. Lasten täytyy saada olla lapsia päiväkodissa.

Noh, miten sinä sitten toteuttaisit laatua päiväkodissa, jossa vastuullasi on yli 10 lasta. Samanikäisiä. Ja kaikki. Kaikki tarvitsevat sinua yhtä aikaa?
Miten toteutat pedagogista askartelua tai saat ylipäätään kaikki vessatettua ja puettua ilman, että kukaan loukkaa itseään?

Haluan tietää, mitä hallitus ajattelee? Mitä niiden ammattilaisten päässä pyörii? Miten he toteuttaisivat arjessa kaiken sen mitä he vaativat meiltä? Haluan heidät jalkautumaan päiväkoteihin katsomaan ja näkemään mitä se arki on. Mitä se arki on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kaikki päivät ovat erilaisia. Me työskentelemme lasten kanssa. He ovat spontaaneja, aitoja ja rehellisiä. He näyttävät tunteensa.

Mieti omaa toimistotyötäsi, jos työkaveri huutaisi kurkkusuorana vieressä. Toinen työkaveri tökkii sinua jatkuvasti takaraivoon tussilla ja kolmas tuuppii kumoon tai tuhoaa työsi, jota olet rakentanut koko aamupäivän. Mikä fiilis? Ärsyttääkö?

Niin näitä pikkuisiakin.