Matkailu avartaa..

Teretere. Edellinen blogiteksti oli kirjotettu valmiiks mut julkasta olin näemmä unohtannu. Ja noistaki viikoista on jo aikaa. Tässä välissä oon kerenny vähä sairastaa. Pientä flunssaa ja kurkku kipua, mut ei sen vakavampaa. Ollaan myös tavattu SLEY:n lähetystyöntekijöitä, joiden matkaa tai oikeestaan asumista ja työtä voi seurata SLEY:n sivuilta löytyvän blogin kautta. Pääsimme siis tutustumaan paikallisin voimin ylläpidettävään orpokotiin Matongon kylässä, lähellä Kisiin kaupunkia. Kokemus oli hieno ja erillainen kun vertaa meidän ensimmäiseen orpokoti vierailuun joka on amerikkalaisten perustama. Ollaan juhlittu mun synttäreitä, käyty kirkossa ja shoppailtu tuljaisia. Aurinkoa ollaan myös tottakai otettu ja tehty paikallista ruokaa itse kotona ja uskallettu myös syödä kadulla tehtyä ruokaa eikä ees menny maha sekasin!

Ollaan tutustuttu tosi paljo erilaisiin paikkoihin ja organisaatioihin, mutta päällimmäisenä on kuitenkin katulasten parissa tehtävä työ. Täällä on tosi paljon katulapsia ja etenkin poikia. Tytöt viedään jo muutamannkadulla vietetyn päivän jälkeen turvaan ja saamaan apua, kun pojat voivat olla vuosi kausia kadulla saamatta apua ongelmiinsa.

Tänään käytiin Agape Girls Home nimisessä paikassa. Ja sieltähän löyty jenkkinainen ohjaamassa toimintaa. Heti tiesi että nämä tytöt saavat ihan varmasti apua. Täällä tehdään paljon hyvää työtä ja paljon myös vapaaehtoisten voimin. Kunnioitettavaa.

Näin loppu ajasta, kun jäljellä on enää 4viikkoa oon alkannu pelkään moottori- ja polkupyörä kyytejä. Kyytiin uskallan hypätä mutta sitte matkan aikana alan rukoilla perille pääsyä.  Mielenkiintosta miten alkureissusta nautein eikä pelottannu yhtään moiset kyydit. Myös afrikkalaiseen joustavuuteen on tottunut. Tietää jo valmiiksi että kaveri tulee myöhästymään sovitusta ajasta ainakin puolituntia. Mutta sitähän sanotaan että matkailu avartaa..

Sitä tämä matka todellakin on ollut. Lapsen lapsille riittää kerrottavaa  kauan aikaa. Tätäkään reissua ei heti unoha.

Nyt painan pään tyynyyn että huomen jaksan lähteä kotikäynneille kyliin.

Lala salama!

I would like to drink water with you

Jambo!
Kohta ollaan vaihdon puolessa välissä, itse asiassa tulevana tiistaina. Aika menny tosi nopeeta ja ei aikaakaan ku ollaan taas takasin koto Suomessa. On jo aikamoinen ikävä ruisleipää, maitorahkaa, raejuustoa, juustoa ja kunnon lihaa! 

Ennen kotiinpaluuta kuitenkin saadaan nauttia vielä monta ihanaa päivää ja viikkoa Afrikan auringosta ja tottakai paikallista ruokaa, vaikka se ehkä onkin hieman yksipuolista ja mautonta. Takanapäin on taas yksi harjotteluviikko uudessa paikassa. Oltiin Kisumun ulkopuolella olevassa pienessä Orongon kylässä, jossa oltiin pienessä koulussa. Oppilaat olivat noin 2-7-vuotiaita. Koulussa on 3 luokkaa; baby class, middle class sekä final class. Yleensä kaikki oppilaat ovat samassa luokassa ja opiskelevat yhdessä, mutta tehtävät muokataan jokaisen kehitystason mukaan sopiviksi. Koulussa käy noin 50 lasta, mutta tutustumisviikkomme aikana koulussa kävi noin 20 lasta. 

Tunnilla opeteltiin viikonpäiviä, numeroita, vaatteita, huonekaluja, perheenjäseniä englanniksi. Erilaisia lauluja ja loruja lauleskeltiin ja luettiin yhteen ääneen. Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Välituntien tai taukojen aikana leikittiin lasten kanssa koulun pihalla. Opetettiin erilaisia suomen- ja englanninkielisiä leikkejä lapsille sekä kärrynpyöriä ja kaikkea mitä ikinä lasten kanssa voi tehdä ulkona ilman välineitä. Lapset tykästyi tosi paljo meidän opettamiin leikkeihin. Hauskinta oli kun, sairaanhoitajaopiskelijat olivat opettaneet heidän vierailun aikana lapsille suomea: Mitä kuuluu? Kukkuluuruu. Erittäin hauskaa kuulla suomea kenialaisten lasten suusta. :)

Viimeisenä päivänä lahjotettiin lapsille kyniä, vihot, heijastimia sekä opettajalle luokan yhteiseen käyttöön erilaisia kyniä, teroittimia, pyyhekumeja ja vihkoja. Ne olivat erittäin kaivattuja ja tarpeellisia kyseisessä koulussa. Sen jälkeen lähdettiin viemään pieniä lahjotuksia myös muutamille kyläläisille suoraan heille kotiin.